keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Häpeä, Leena Sarvi! Häpeä!

Onko maassa käynnissä täydellisen typeryyden missikisat? Kuka asettaa riman alimmalle mahdolliselle tasolle ja limboaa siitä sitten joko yli, ali tai läpi? Ihan sama millä tavalla, koska pääasia vaikuttaa olevan, että saa 'asiaansa' julki eli itselleen näkyvyyttä.

"Ymmärtääköhän tuo onneton sielu edes hävetä sanomisiaan?" oli ensimmäinen reaktioni luettuani Iltalehden nettijutun Leena Sarvesta ja hänen 'asiastaan'. Leena Sarvi arvosteli Linnassa tanssineita homoja, kuuluu Iltalehden raflaafa otsikko. Juttu pohjautuu Radio Voicen tiistaiaamun haastatteluun. Siis päivää jälkeen valtakunnan ykkösjuhlien.

Olisiko sitten kumminkin voinut jättää poikaparit ja tyttöparit pyörähtelemättä keskenään siellä tanssilattialla. Minulla on ystäväpiirissä lukuisia seksuaalivähemmistöön kuuluvia tyyppejä, mutta en usko, että heistä kauhean moni menisi tuollaiselle näyttämölle tanssimaan keskenään. Että vähän kunnioitusta.

Aivan! Että vähän kunnioitusta, Leena Sarvi! Siinä ja vain siinä sanoissasi oli jotain järkeä. Ja hei, tosi hyvä juttu, että sulla on niitä tyyppejä ystäväpiirissä. Sehän antaa sinulle oikeuden päästää lävestäsi minkälaista sontaa tahansa. Vain antaako? Missä on sinun kunnioituksesi edes ystäviäsi kohtaan? Helpottiko?

Iltalehden mukaan Sarvi epäili, että homoparien tanssahtelu Linnan juhlissa oli provosointia. - On ainakin aitiopaikka missä provosoida. Jep. Tyhjentävästi sanottu. Nyt varmasi jo helpotti. Kyllä vain, Linnan juhlat olivat oiva näyttämö provosoida, eikä tilaisuutta jättänyt käyttämättä puoluejohtaja Päivi Räsänen miehineen juhliessaan heteroseksuaalisuuttaan jatkoilla pussaillessaan. Toisaalta en odota minkäänlaista kunnioitusta Päivi Räsäseltä, mutta että kansainvälisillä catwalkeilla kouliintunut tyylikonsultti päästää suustaan tuollaista, on minun maailmassani käsittämätöntä. Ehkä otsikon käsky hävetä ei sinuun tehoakaan? Entä sitten tämä: Tyylitöntä, Leena Sarvi. Tyylitöntä.

Jäljet johtavat sylttytehtaalle eli BB-kulttuurin syntysijoille. BB tarjoaa nuorisolle oivan samaistumiskohteen ja unelmia saada olla juuri niin umpi- ja vastenmielinen kuin Suomen laki vain sallii. Pimeys on valoa kirkkaampi. Typeryys seksikkäämpää kuin äly. Puuttuuko vanhuksilta oma BB-talonsa, jossa voisi julkisesti eli 24/7 suoltaa ulos omaa vastaanpanematonta älyttömyyttään?

Leena Sarven kommentointi tanssioikeudesta ei ainoastaan turhauttanut ja suututtanut minua, vaan pisti pohtimaan Leena Sarvea yrittäjänä. Haluaako hän tuoda ilmaista mainosta yritykselleen vai vahingoittaa sitä? Päätelkää itse. Tässä linkki yritykseensä Leena Sarvi.

En voinut muuta kuin kuvitella, miten isoisäni olisi katsonut valtakunnan ykkösjuhlien iloista pyörähtelyä Linnan lattialla. Luulen, että siinä olisi vierähtänyt kyynel jos toinenkin karun sissipäällikön poskelle. Hän taisteli myös sinun vuoksesi, Leena Sarvi. Hän oli yksi heistä, joita sinunkin tulisi kiittää siitä, että saat tuoda typeryytesi ilmi sointuvalla suomen kielellä ja vapaassa Suomen maassa. Ehkä hän ei olisi itkenyt, ehkä hän olisi vain salaa kuvitellut tanssivansa Linnassa rakastamansa miehen kanssa.

Että vähän kunnioitusta, Leena Sarvi.

2 kommenttia:

  1. Kommentit ovat vähän samaa luokkaa kuin Dalai Laman toteamus, että homoseksualisuudessa ei ole mitään väärää, jos sitä ei harjoita. Räsäsen morsiuspuku oli ihan kamala. Jeesuksen morsian?

    VastaaPoista
  2. Eipä ole "tyylikonsultissa" tyyliä kun moisia loukkauksia suustaan syytää. Moni pahoittaa mielensä. Toivotaan että presidentti antaa jonkun viisaan korjaavan lausunnon asiasta.

    VastaaPoista